Kimmo Kiljunen

Kaikki blogit puheenaiheesta Taitettu eläkeindeksi

Soininvaaran hutilyönti senioreita vastaan

 

”Tämä demarien esitys on häpeämättömän törkeä” paukauttaa Osmo Soininvaara twiitin 15.1. Hän on tyrmistynyt tekemästämme kansalaisaloitteesta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375) eläkeläisten köyhtymiskierteen katkaisemisesta.

Soininvaaran mukaan aloite on ”korotus hyväosaisten työeläkkeisiin, mutta ei huono-osaisten kansaneläkkeisiin tai takuueläkkeeseen”. Soininvaara paasaa, että ”maksajina nuoret, mutta koska voimassa vain 10 v, eivät pääse itse hyötymään”.

Eläkeläisvastaisia puolitotuuksia

Suomen henkinen ilmapiiri hämmästyttää. Mikä tarve valtamedialla on revittää sukupolvien välistä kaunaa? Missä muualla maailmassa johtavat tiedotusvälineet levittävät eläkeläisvastaisia puolitotuuksia. Leimaava tiedottaminen vääristää kaikkien todellisuuskuvan.

Siitä ei ole uutiseksi, että alle 15-vuotiaat käyttävät hyvinvointipalveluja maksamatta veroja. Sen sijaan YLE kertoo pääuutislähetyksessään (27.12.), että yli 65-vuotiaat hyväksikäyttävät hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän kuin mikään muu ikäryhmä. Väite on korkeintaan puolitotuus ja sitä paitsi harhaanjohtava.

Finanssiala huolissaan eläkeläisköyhyydestä

 

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Esko Kivisaari on vakavasti huolissaan eläkeläisköyhyydestä ja tyrmää eläkeindeksin muutospyrkimykset. ”Eläkeläisköyhyyttä ei indekseillä korjata” (Finanssialan podcast 18.12.)

Kivisaaren mukaan taitetun indeksin muuttaminen ehdotettuun suuntaan ”ei aidosti helpota eläkeläisköyhän rahatilannetta”. Hän kiteyttää: ”Senioriliikkeen aloitteet ovat märkä rätti nuorempien kasvoille. Siinä mielessä ne ovat edesvastuuttomia avauksia.”

Uusi kansalaisaloite eläkeindeksin korjaamisesta

Olemme tehneet uuden kansalaisaloitteen työeläkkeiden taitetun indeksin muuttamisesta määräaikaiseksi puoliväli-indeksiksi kymmeneksi vuodeksi. www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375 Saadun kokemuksen valossa uudistuksen vaikutukset eläkemenoon ja rahastojen kasvuun arvioidaan.

Kaksi vuotta sitten tekemämme kansalaisaloite palkkaindeksin palauttamista työeläkkeisiin sai lähes 85 00 allekirjoitusta. Se ei johtanut eduskunnassa lainsäädännön muutokseen.

Onko "Taitettu eläkeindeksi" perustuslain vastainen?

Taitettu eläke” perustuslain vastainen?

 

Perustuslaki sanoo:

 

”2 luku

Perusoikeudet

6 §

Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella..”

Eduskunta jatkaa eläkeläisten köyhdyttämistä

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen palkkaindeksin palauttamisesta työeläkkeisiin. Se on surullista. Me jatkamme taitetulla indeksillä.

Me jatkamme eläkeläisten lakisääteistä köyhdyttämistä. Me jatkamme indeksillä, joka suosii suurituloisia.

Herätkää tulevatkin eläkeläiset!

Eläkkeiden muuttaminen nykyisestä taitetusta indeksistä palkkojen muutoksiin perustuvaan palkkaindeksiin on aiheuttanut vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan sekä myös Senioriliikkeen tekemän kansalaisaloitteen, joka sai tuekseen yli 84.000 allekirjoittajaa. Se on saanut vastustajia, eikä ihme: Niihin kuuluvat erityisesti työeläkeyhtiöt, jotka hallitsevat yli 184 miljardia käsittävät rahastot. Kun niitä on säätiöt mukaan lukien yli 10, ne tarvitsevat hallinnointiin sekä Eläketurvakeskuksen että TELAn (= ko. yhtiöiden edunvalvontaelin).

"Toveri Kiljunen puhuu valitettavasti muunneltua totuutta"

Tarkoittaako SDP:n puoluekokouspäätös sitä, että puolue vetäytyy kannattamasta eläkeindeksin muuttamista koskevaa aloitetta?

Ymmärrettävästi aihe on ollut arka. Ehkä puolueen olisi ollut viisasta ryhtyä kannattamaan aloitetta. Parin vuoden päästä on tulossa seuraavat eduskuntavaalit ja muutama nälässä kituuttava eläkeläinen saattaa silloinkin vielä muistaa puolueen kannanoton.

Hyväksytyksi tullut esitys on yhtä tyhjän kanssa, varsinkin kun sen tekee oppositiossa oleva puolue, aikana jona valtion budjetista on turha odottaa senttiäkään eläkeläisten tarpeisiin.

Suuri petkutusyritys

Akava: ”Suuri petkutusyritys” eduskuntaan 8.12.2016 – 750 euron eläke olisi yhä 750 euroa. Uusi Suomi kirjoittaa 7.12. Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin tiedote on yksiselitteinen: ”Vain petkuttaja väittää eläkeköyhyyden katoavan eläkeindeksin muutoksella.”

Sture Fjäder on oikeassa, mutta kuka tuollaista väittää? Senioriliikettä on syytetty, mutta olemme olleet hyvin selkeitä: eläkeläiset ovat Suomen ainoa tulonsaajaryhmä, joka köyhtyy lakisääteisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä