Kimmo Kiljunen

Kirpusta asiaa

Kirppu-Kiljunenhan se siellä! Tervetuloa taas ulkoasiainvaliokunnan arkiseen työhön, minua tervehdittiin. Pääsin Kanki-Kaikkosen hyvään seuraan. Niin se lehdistö meitä pyörittää.
Uutinen ei ole se, että koira puree kansanedustajaa, vaan se on jos kansanedustaja puree koiraa, jatkoi Ben Zyscowicsz tervetulotoivotusta. Näin se on.
Kirjoitin edellisen viikko-blogini suomalaisista rauhanturvaajista Afganistanissa. Yritin viestittää, että Suomen pojat ovat kovimmassa sotilaallisessa paikassa sitten toisen maailmansodan. Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisesta tulee päättää vahvalla vastuullisuudella. Kyse ei ole leikin asiasta.
Blogini lopussa leikin. Tuliaisina toin mukanani New Delhin hotellista kirppuja. Oli onnettoman halpa ja laaduton hotelli, johtuen eduskunnan säästökampanjasta. Huomautukseni pantiin eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön piikkiin - ja siitäkös riemu ja remu alkoivat.
Pääsin otsakkeisiin, oikein Hesarin pilapiirrokseen ja jopa television lauantai-iltojen poliittiseen tyrmäykseen: Uutisvuotoon! Totta kai poliitikko on otettu. Puhutaan mitä puhutaan, tärkeintä on että puhutaan. Näin egoa ruokitaan narsistisessa poliittisessa kulttuurissamme.
Pienet asiat ovat isoja ja isot pieniä. Tämä on todellisuutta meidän tiedotusilmastossamme laatulehdistöä myöten. Ei ihme, että kansalaisia poliitikkojen touhut kyrpivät. EVVK!
Kerrotaan lisää.
Tiedotusvälineitä ei varmasti kiinnosta, se että menneellä viikolla vierailin Tadjikistanissa ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen Keski-Aasian erityisedustajana. Itse asiassa aikamoinen saavutus tuliaisina Suomeen - muita kuin kirppuja. Tapasin maan poliittista johtoa ja kansainvälisten järjestöjen edustajia.
Saimme lupauksen, että järjestämme Dushanbessa ensi vuoden maalliskuussa merkittävän parlamentaarikkokokouksen työperäisestä siirtolaisuudesta ja ihmiskaupasta. On kova ongelma Keski-Aasiassa. Pohjoismaisesta alueellisesta yhteistyöstä voi ottaa opiksi, siksi Pohjoismainen neuvosto tulee mukaan. Myös Euroopan parlamentti, IVY:n parlamentaarinen yleiskokous ja NATO:n vastaava osallistuvat. Venäjältä, Yhdysvalloista ja jopa Afganistanista saamme mukaan parlamentaarikkoja - tämä edellisen viikon kirppumatkani tuloksia.
Ei tiedotusvälineitä kiinnosta sekään, jos suomalainen poliitikko paluumatkallaan Keski-Aasiasta esittelee Moskovan kansainvälisillä kirjamessuilla kirjansa. Siis suomalaisen näköisen poliittisen historian analyysin maailman eri maista, mukaan lukien isäntämaa Venäjä. Niin ja tietysti kirja on julkaistu venäjäksi tunnetun venäläisen kustantajan toimesta.
Ei tällainen kirjamessujen esittely ja lehdistötilaisuus Moskovassa mikään uutinen Suomessa ole. Jokapäiväistä, eikö niin? Kirja muuten on Otavan toimesta jo neljänteen painokseen edennyt kirjani ”Valtiot ja liput”. Venäjällä sen julkaisi Rospen.
Mikä matkaltani saataisi suurta yleisöä kiinnostaa? Epäilemättä keksisin kirpun kokoisia juttuja - enpä vaivaudu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Mitäs jos keräisit ne eduskunnalta ruinaamasi matkarahat joita tärvit satoihin saatanallisen turhiin ja typeriin ulkomaanmatkoihin joissa et voi yhtään mitään ja laittaisit rahan vaikka pelastusarmeijan pataan niin minä ostan sinulle metrolipun ja tarjoan kahvit itiksessä. Tulisi kerrankin noille kansanedustajan matkahölpötysten sijaan jotain konkreettista hyötyä.

Kansanedustajan matkustelu näyttää olevan pelkästään oman poliittisen kuvan nostamista ilman mitään erityistä ja selkeää kuluja vastaan saatavaa konkreettista hyötyä. Naurettavin kuulemani matkamanku herran vuonna 2008 menee kuitenkin J Kasville joka internetguruna itkee surullisesti kun herran ruotsinmatka jäi tekemättä lumipyryn takia eikä päässyn näkemään esityksiä. Ihan kuin kanaedustajan tietokonekyvyt ja tietokonemaalima olisi tehnyt tenän. Mihin jäi edustaja jonka piti tietokoneella ja nettiyhteyksillä pelastaa maailma ja tehdä liikematkailusta historiaa. No se jäi helsinkivantaalle näpyttelemään tietokonettaan...

Erkki (nimimerkki)

Olet Kimmo niitä harvoja, joita oikeasti arvostan politiikassa. Kiitos tästä kuvauksestasi. Se kirppujuttu muuten oli osoitus realistisuudestasi. Toiset kun ne ulkomailla vaan edustaa ja hörhöilee, Sinä Kimmo teet työtä Suomen hyväksi. Kiitos. Hyvää itsenäisyyspäivän juhlatunnelmaa lauantaille. Arvokasta ja tuntuvaa.

Ilikka (nimimerkki)

Kimmo, kukahan mahtoi olla Iltalehdessä se kansanedustaja joka näytti ihan sinulta ja hiha ylhäällä esitteli kirpunpuremia? Vaikka olisi Iltalehti pyytänyt, niin ihan kaikkeen ei tarvitse suostua. Se, että kirpuista tuli ykkösuutinen eikä matkasi muista saavutuksista on ihan omaa ansiotasi.

Luulisi noin pitkään politiikassa toimineen ymmärtävän millaisiin asioihin varsinkin iltapäivälehdet kiinnittävät huomiota. Sitten itketään blogissa kun lehdet uutisoivat ihan väärin, vaikkei itse edes yrittänyt jarruttaa tapahtumia esim. pitämällä turpansa kiinni niistä kirpuista.
Nyt kuule Kimmo, vetäisepä ruoto suoraksi, olet kuitenkin aikuinen mies!

Hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää joka tapauksessa ja ota nyt hyvä ihminen opiksesi ennenkuin taas tehtailet "naskalipakko"-tyyppisiä avauksia, puolueesi on edelleen kriisissä ja Urpilainen ylimenokauden puheenjohtaja. Jos keskittyisit sanomaan jotain järkevää, sinulla voisi olla mahdollisuuksia seuraavaan varapuheenjohtajistoon jos et tee itseäsi sekä puoluettasi naurettavaksi joutavalla horinalla toisarvoisista asioista.

Tämä nyt puoluerajan yli ns. ystävällisenä neuvona.

Käyttäjän ailaniinimaa kuva
Aila Niinimaa-Keppo

Olen seurannut kirpputarinaasi lehdissä, tänään kerroit aiheesta erityisen tuohtuneena Demarissa. Syytät nyt mediaa, ettei se ole keskittynyt urotekoihisi ulkomailla vaan pelkästään kirppuihisi. Ymmärtääkseni kuitenkin se olit Sinä, joka näyttävästi esittelit puremia iltapäivälehdessä ja melskasit arvollesi sopimattomista liian halvoista hotelleista.

Olen itse perehtynyt lukemattomilla matkoilla Kaukasuksen sotatoimialueisiin, viettänyt pitkiä aikoja sekä Georgiassa – mm. keskellä aseellista kaappausyritystä – että Tshetsheniassa ja maksanut itse joka pennin, siis myös majoituksen. Kirppuihin en onneksi ole törmännyt, sillä alueella elää siistiä väkeä. Vaikka tuskin olisin numeroa tehnyt, jos olisin kirppun puremaksi joutunutkin, sillä mielestäni sellainen naurettava pikkuseikka ei ole julkisen tiedottamisen arvoinen asia.

Sinä olet saanut kiertää maailmaa veronmaksajien rahoilla kenties liiankin kanssa ja muhkeitten päivärahojen ryydittämänä. Viime aikoina olet viihtynyt Keski-Aasiassa, johon vaimosi yllättäen nimitettiin kiertäväksi suurlähettilääksi yhden Leningradin bussimatkan kokemuksella (tieto on saatu Suomen Moskovan konsulaatista). Viimeksi kävit Tadzhikistanissa. Mitä Suomen kansa on näistä matkoistasi oikein kostunut? Tuskin veronmaksajiamme on paljon lämmittänyt myöskään kirjasi "Valtiot ja liput", vaikka se olisikin painettu venäjäksi. Markkinoitko siis omaa kirjaasi Eduskunnan kustannuksella? Vai miten kirjamessuilla olo liittyi edustajan tehtäviisi?

Olen vuodesta 1978 matkustanut eri puolilla Neuvostoliittoa / Venäjää ja etenkin Kaukasuksen aluetta ja kirjoittanut matkoista artikkeleita, vastineita, oikaisuja, vaalitarkkailuraportteja, Georgian vallankaappauksen tiedottamisesta kokonaisen mediaoppikirjan, joka selittää nykyisenkin konfliktin historian. Olen usein kutsunut poliitikkoja ja mediaväkeä mukaan perehtymään Kaukasian itsenäistymisprosessiin. Yhtä vaalitarkkailumatkaa lukuun ottamatta kaikki matkani olen maksanut omilla rahoillani.

Eiväthän minun saavutukseni Sinun urotekojasi vastaa, mutta olen sentään saanut monet suomalaiset käsittämään, mitä Kaukasuksella on todella tapahtunut, miten Venäjä on ollut kaikkien konfliktien aloittaja, ylläpitäjä ja jatkaja. Ilman perusteellisia tutkimusmatkojani Tshetshenia olisi leimautunut väärien tietojen vuoksi rikollisvaltioksi ja Neuvostoliiton sankarina palkittu kenraali Dudajev ties miksi mafiosoksi - siis jos vain Venäjän propagandan (lue: median) varassa olisi täytynyt elää. Apuna Venäjällä on ollut toinen roistovaltio USA. Öljy kun kiinnostaa kaikkia.

Helppoa se ei totuuden kertominen ole suomettumisen geenejä myöten sisäistäneessä maassa ollut. Huippu oli kun joulukuun alussa 1994 pidimme tiedotustilaisuuden Eduskunnassa Venäjän tulossa olevasta hyökkäyksestä Tshetsheniaan, paikalle tuli vain muutama rohkea kansanedustaja. Sinua joukossa ei ollut. Reuters kyseli, missä ovat media ja kansanedustajat, aihehan oli mitä akuutein. Kahden päivän kuluttua Venäjä hyökkäsi, varoittamatta ja siviilikohteita pommittaen.Aivan kuten omassa talvisodasamme.

Etyk oli asiasta tietenkin tietoinen, mutta ei pannut tikkua ristiin. Sen sijaan järjestö kunnostautui Helsingin kokouksessaan 1992 kutsumalla jäsenikseen kaikki Keski-Aasian valtiot, joista yhdessäkään ei ollut pidetty vapaita vaaleja. Vallassa olivat jo kertaalleen kaadettuina juhlitut kommunistipolitrukit, rikolliset, joiden kantaisten kanssa Etykin peruskirja kielsi edes neuvottelut. Sillä, kuten tiedät, Etyj on demokraattisesti valittujen parlamenttien yhteistyöelin, ei diktatuurien. Keski-Aasian valtiot, joita Sinä edustat, suorastaan prostituoivat läsnäolollaan kokouksessa Etyjin perusasiakirjaa.

Maata nuollen tehty rimanalitus oli suomalaisen järjestäjän päätös kutsua vallankaappari Shevardnadze kokoukseen ja kieltää 87%:n äänivyöryllä valitulta presidentti Gamsahurdialta kokonaan pääsy maahan.

Kaiken kaikkiaan konferenssityrkky Suomi halvensi koko Etyjin kirppusirkuksen tasolle. Tälläkään Etyj-kokouksella ei ole maallemme edes kaivattua imagonostetta, vain holtitonta rahanmenoa. Ja ajoitus heti täydellisen Georgia-epäonnistumisen jälkeen on naurettavan huono. Ulkoministeri Stubbillahan ei ollut mitään tuomista Georgiasta, niin paljon kuin hän siellä ravasikin. Tietääkseni ei edes kirppuja, joita venäläisillä on perinteisesti tapana pakata matkaan vaihtaessaan maata. Vain vinkiksi: kannattaa välttää Helsingin loistohotelleja Etyj-kokouksen jälkeen.

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Oliko kirppu eksoottista lajia vaiko valkoinen länsimaalainen?
Oliko uros vai naaras?
Minkävärinen?
Oliko ollut Afganistanissa tai edes venäjällä? Oliko ollut kovat ajat?
Puhuko hebreaa vai mitä?
Aikooko muuttaa Helsingin hienostohotelleihin?
Puollatko sille työlupaa?
Tunsiko lippuja ja valtioita?
Oliko kova piereksimään?
Tuleeko linnanjuhliin kanssa sikailemaan?
Aikooko kirjoittaa oman kirjan? Kuka kustantaa?
Oliko narsistinen vai sosiaalinen persoonallisuus kirpulla.

Omat lausuntosi ja paljastuksesi(käsivarren), onneksi puri vaan käivarteen, mitä lie muuten olisimme saaneet nähdäkään, johtavat siihen, että sinun kirppujuttusi ovat tärkeimpiä lehdistölle. Kommentoi asiasi ja jätä asiattomuudet pois.
Vastaa nyt noihinkin. Ne vastaukset kovin tärkeitä, ainakin itsellesi. Älä seuraavalla reissullasi vaan tuo satiaisia tuliaisinasi. Muista EEVK eiku EVR eiku DDT.

Nimimerkki (nimimerkki)

Kielläppä aikasi kuluksi hyönteismyrkyt jottei yksikään kirppu kuole.

"Jos yksikin kirppu pelastetaan tällä lailla niin se on tehnyt tehtävänsä".

Mitäs lakeja meinaat ajaa kun joku pistetään sillä pakollisella jäänaskalilla hengiltä?

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Kantolupa jäänaskaleille ja dna kortistoon. Jos ei saa lupaa vaikka nettissä olevan videon takia, siinä henkilö raapii takalistoaan jäänaskalilla, niin vetäköön sitten vaikka parimetrisen narun perässä. Jää kaksmetrii aikaa funtsii hengenriistoaikomustaan.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Vaikka en pidäkään Demareista yleisesti (pl. Lipponen-Lehtinen tyyppiset oikeistodemarit) tai heidän kehitysideoistaan erityisesti, niin silti minua ihmetyttää kuinka mies joka on valtiotieteiden tohtori, joka kiistatta erittäin ansioitunut kansainvälisissä tehtävissä voi tosiaan onnistua vuodesta toiseen munaamaan itsensä täysin aina kun astelee julkisuuteen. Ensin netin kautta (naskalipakko-kirjoitus ja samoin puheenjohtajakisan purnaukset junttaamisesta viime keväältä) ja sitten lehdistön avulla.

Lukiessani naskalipakosta jo pelkän otsikon saati ensimmäisen kappaleen, aloin nauraa ääneen. Siis puolueensa puheenjohtajakilpailun käynnistyessä ja kun heidän politiikkansa on ajautunut kriisiin kaivaten uusia avauksia, niin tämä hra. Tohtori se vaan miettii jotain naskalipakko-tasoista problematiikkaa. En epäile etteikö Kiljusella olisi tietoa poikkeuksellisen paljon verrattuna moniin muihin kansanedustajiin, mutta mihin se taito kertoa oikeat asiat oikeaan aikaan oikein häviää aina kun yrittää tuoda asiaansa esiin julkisuudessa.
Tätä minä en nimittäin ymmärrä.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Pakollinen helmi tuosta Kiljusen omasta esittelystä:

"Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja. Suomi on yhä kiinteämmin osa Eurooppaa ja maailmaa."

Kansanedustajan työssä kv-hommat ovat aika paksuja sulkia hattuun, eikä se rooli välttämättä kärsikään, jos on suhteita hoitelemassa muualla. Valtuusto onkin jo toinen juttu. En käsitä miten voi vakavissaan väittää, että kun itse pyyhkii pitkin Balkania, niin sillä on paljonkin tekemistä esim. sen kanssa kunnostetaanko pyöräteitä tai paljonko sairaanhoitoon varataan rahoitusta ja mitä palveluja jatkossa ostetaan yksityiseltä ja mitä ei?

Siis pelaako tämä jätkä ihan täydellä pakalla?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset