*

Kimmo Kiljunen

Sauli Niinistöstä demarien presidenttiehdokas

 

Jos ulko- tai sisäpolitiikassa jommankumman pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka, lohkaisi aikoinaan presidentti Urho Kekkonen. Sipilän hallituksen linjanvetoja arvioitaessa alkaa olla pelko, että sekä sisäpolitiikka että ulkopolitiikka ovat rempallaan.

Suomen perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohta on ollut hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen sekä kansainväliseen liennytykseen ja vakauteen panostaminen. Mieluummin ystävät lähellä ja jos vihollisia on, niin kaukana, kuin vihollinen lähellä ja ystävät kaukana.

Olemme aiemmin olleet aloitteellisia ja sisäistäneet laajan turvallisuuden käsitteen. Se on jakamaton ja koskee myös muita kuin sotilaallisia kysymyksiä. Puhutaan ihmisten, ei vain valtioiden turvallisuudesta. Turvallisuutta ei haeta naapurin kustannuksella, vaan yhteistyöstä.

Nykyhallituksen linjauksissa taas korostuu sotilaallinen vahvistuminen. Samalla leikataan kriisinhallinnan, rauhanvälityksen ja kehitysyhteistyön resursseja. Emme panosta kuten aiemmin konfliktien ennaltaehkäisyyn, ihmisoikeuksiin ja kehitykseen. Olemme päässeet Amnesty Internationalin kunniattomalle listalle turvapaikkapolitiikallamme.

Pienen maan vahvuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vakaus ja ennakoitavuus. Kevyet ulkopoliittiset heitot, joita olemme kuulleet ulkoministeri Timo Soinilta ja yksipuoliset avaukset, joita puolustusministeri Jussi Niinistö on viljellyt, eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta. Tällaisia ovat mm. olleet ehdotukset Ahvenanmaan kansainvälisen demilitarisointisopimuksen purkamisesta tai Yhdysvaltojen taistelujoukkojen osallistuminen Suomen maaperällä sotaharjoituksiin.

Isot linjat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä sopia yhdessä, mieluiten kansallisella konsensuksella. Peruslinjauksia ei pidä rukkailla vaihtuvin hallituskoalitioin. Yhdessä joka tapauksessa joudutaan toimimaan, jos tiukin paikka tulee.

Kaikki toimet, jotka lisäävät lähiympäristömme vakautta ja lieventävät vastakkainasettelua, vahvistavat myös Suomen turvallisuutta. Tässä suhteessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteellisuus Itämeren lentoturvallisuuden lisäämiseksi ja Ukrainan kriisin sovittelemiseksi ovat ilmentäneet aktiivista vakauspolitiikkaa.

Suomen turvallisuuden perustekijä on se, että Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan muille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin. Emme halua, että yksikään maa kokee oman turvallisuutensa uhatuksi meidän toimistamme johtuen. Yhteinen raja on turvallinen vain, jos molemmat osapuolet kokevat niin.

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen historian synkimmät luvut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Tulisi välttää sellaisia liittoutumia tai sopimuksia, jotka sitoisivat Suomen suurvaltojen vastakkainasetteluun. Emme halua tyrkyttäytyä mahdollisessa suurvaltaristiriidassa osapuoleksi, ja vielä etumaastoon?

Arvion tekemistä Nato-jäsenyydestä helpottanee amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden näkemys, jonka mukaan Suomi ei nykytilanteessa tarvitse Naton turvatakuita. Sen sijaan, jos Suomi olisi hakeutumassa Naton jäseneksi, sotilasliiton turvatakeet saattaisivat olla hyvinkin tarpeen.

Tasavallan presidentti Niinistön harkitseva ja turvallisuuspolitiikkamme pitkänlinjan realiteetit tunnistava lähestymistapa nauttii kansalaisten enemmistön tukea. Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön ja profiilinnoston näkökulmasta. Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu. Siksi sosialidemokraattien tulisi vakavasti harkita tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettamista SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Eikö se ollut SDP, joka ryömi ensimmäisenä Kekkosen luokse pyytämään häntä "ehdokkaaksi" vuoden 1978 "presidentinvaaleihin?" Tässä kirjoituksessa on vahva tuon ajan tuoksu.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kekkosen luoksi ryömi nimenomaan Kalevi Sorsan johtama partio. Tavoite lienee ollut estää Mauno Koiviston ehdokkuus vuonna 1978.

Mielestäni isolla puolueella pitää olla ensimmäisellä kierroksella oma ehdokas. Kaipa Lauri Ihalaisen tai Erkki Liikasen velvollisuudentunto vaatisi suostumaan, jos tarpeeksi monta kertaa pyydettäisiin. Enkä nyt pitäisi heidän tapauksissaan toistakaan kierrosta mahdottomana tai ulkopoliittisesti vaarallisena.

Juuso Hämäläinen

Miksi Niinistön pitää olla minkään puolueen ehdokas? Voimme äänestää häntä suoraan. Edustuksellista demokratiaa ei tarvita. Se tuhoaa ja vesittää demokratian, tuo turhaa byrokratiaa ja kiilapoikia. Sauli Niinistö on osoittanut, että suora henkilövaali riittää ja riittäisi myös kansanedustajien valinnassa loistavasti.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen kolumnistin kanssa samaa mieltä, että Sauli Niinistö on hoitanut hyvin presidentin ulkopoliittista tehtävää vaikeina aikoina. Hän on jopa pitänyt eduskunnassa järeimmät puheet yritysjohtajien ja banksterien ökyilyä vastaan. Demareilta en ole valitettavasti milloinkaan kuullut mitään vastaavaa. Ihmetyvvää vain, miksi Sauli Niinistö toimi oikeistopuolue Kokoomuksessa.

Olisi kyllä todella kummallista, jos Sdp asettuu näissä presidentinvaaleissa Kokoomus-taustaisen Sauli Niinistön taakse. Kyllä Suomen johtavan Labour-puolueen pitää näissäkin vaaleissa vetää Suomen Labour-blokkia.

Kannattaa muistaa, miten v. 2012 kävi, kun demarien presidenttiehdokkaana oli Kokoomuksen oikealta ohittanut Paavo Lipponen. Hän taisi jäädä viidenneksi. Kannattaa myös tarkastella, miten ihmiset äänestivät presidentinvaaleissa v. 2012..

Suomen Labour-alueella vaikkapa Helsingin itäisissä kaupunginosissa toisella äänestyskierroksella Pekka Haavisto sai enemmän ääniä kuin Sauli Niinistö. Se onkin täysin luonnollista, sillä Vihreät kuuluvat Labour-blokkiin yhdessä demarien kanssa. Vilkaiskaapa vaikka Ruotsin blokkijakoa. Presidentinvaalien toinen kierros on varsinainen blokkiäänestys.

Jos tai kun Sdp ei löydä keskuudestaan sopivaa omaa presidenttiehdokasta, on täysin luontevaa asettua Vihreiden Pekka Haaviston taakse.

Presidentinvaaleissa kävi niin kuin kävi v. 2012. Surkeasti kävi vielä myös eduskuntavaaleissa v. 2015. Ja miksi kävi? Siksi koska demarit olivat erehtyneet "herrojen kanssa marjaan" Kataisen ja Stubbin "sekametelisoppahallituksiin". Eihän sellainen hallitus sovi sosialidemokraateille alkuunkaan.

Mitäpä, jos Sdp ottaisi presidenttiehdokkaakseen Erkki Tuomiojan tai Kimmo Kiljusen? Heistä olisi Suomen Labour-koalition vetäjiksi presidentinvaalien toisella kierroksella, joka on varsinainen blokkivaali.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tuomioja on kieltäytynyt useammin kuin kukaan muu. Ei taida kannattaa hukata voivaroja hänen houkuttelemiseensa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jari-Pekka Vuorela, #5.
Tuomioja pyrki aikoinaan Sdp:n puheenjohtajaksikin, mutta hänet leimattiin oikeistodemarien suunnalta liian vasemmistolaiseksi pasifistiksi. Tuomiojan ulkopoliittinen kokemus on sinänsä ylivertainen.

Myös Kimmo Kiljusella on runsaasti kokemusta ulkopolitiikassa, joka on presidenin ydinaluetta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #6

Kannatin Tuomiojaa kahdesti Sdp:n puheenjohtajaksi. Presidenttiehdokkuudesta hän on kieltäytynyt ehdottomasti ja monta kertaa. Ihalainen on kieltäytynyt ehkä kerran. Varmaankaan hän ei pidä itseään ensisijaisesti ulkopoliitikkona, mutta hän olisi erinomainen arvojohtaja Suomelle, siinä missä Steinmeier ja Schulz Saksalle.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila Vastaus kommenttiin #7

Jari-Pekka Vuorela, #7.
Kummastuttaa vain, että Ihalainen ei ole milloinkaan kiitellyt Sauli Niinistön ja Ben Zyskowiczin ökyilynvastaisia eduskuntapuheenvuoroja. Myös ulkopolitiikassa Ihalaisen kokemukset ja taidot ovat ohuenlaisia. Jos omaa ehdokasta ei löydy, Labour-leirin Pekka Haavisto olisi demareille luonnollisempi vaihtoehto kuin porvari Sauli Niinistö.

Josa Jäntti

Hyvä Kimmo - oikea ehdotus ja hyvät perustelut. Jos vaihtoehdot demareilla olivat tosissaan esim. Urpilainen, niin tulos olisi ollut sama kuin Lipposella !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset