*

Kimmo Kiljunen

Sauli Niinistöstä demarien presidenttiehdokas

 

Jos ulko- tai sisäpolitiikassa jommankumman pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka, lohkaisi aikoinaan presidentti Urho Kekkonen. Sipilän hallituksen linjanvetoja arvioitaessa alkaa olla pelko, että sekä sisäpolitiikka että ulkopolitiikka ovat rempallaan.

Suomen perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohta on ollut hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen sekä kansainväliseen liennytykseen ja vakauteen panostaminen. Mieluummin ystävät lähellä ja jos vihollisia on, niin kaukana, kuin vihollinen lähellä ja ystävät kaukana.

Olemme aiemmin olleet aloitteellisia ja sisäistäneet laajan turvallisuuden käsitteen. Se on jakamaton ja koskee myös muita kuin sotilaallisia kysymyksiä. Puhutaan ihmisten, ei vain valtioiden turvallisuudesta. Turvallisuutta ei haeta naapurin kustannuksella, vaan yhteistyöstä.

Nykyhallituksen linjauksissa taas korostuu sotilaallinen vahvistuminen. Samalla leikataan kriisinhallinnan, rauhanvälityksen ja kehitysyhteistyön resursseja. Emme panosta kuten aiemmin konfliktien ennaltaehkäisyyn, ihmisoikeuksiin ja kehitykseen. Olemme päässeet Amnesty Internationalin kunniattomalle listalle turvapaikkapolitiikallamme.

Pienen maan vahvuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vakaus ja ennakoitavuus. Kevyet ulkopoliittiset heitot, joita olemme kuulleet ulkoministeri Timo Soinilta ja yksipuoliset avaukset, joita puolustusministeri Jussi Niinistö on viljellyt, eivät kerro harkinnasta ja vastuullisuudesta. Tällaisia ovat mm. olleet ehdotukset Ahvenanmaan kansainvälisen demilitarisointisopimuksen purkamisesta tai Yhdysvaltojen taistelujoukkojen osallistuminen Suomen maaperällä sotaharjoituksiin.

Isot linjat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä sopia yhdessä, mieluiten kansallisella konsensuksella. Peruslinjauksia ei pidä rukkailla vaihtuvin hallituskoalitioin. Yhdessä joka tapauksessa joudutaan toimimaan, jos tiukin paikka tulee.

Kaikki toimet, jotka lisäävät lähiympäristömme vakautta ja lieventävät vastakkainasettelua, vahvistavat myös Suomen turvallisuutta. Tässä suhteessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteellisuus Itämeren lentoturvallisuuden lisäämiseksi ja Ukrainan kriisin sovittelemiseksi ovat ilmentäneet aktiivista vakauspolitiikkaa.

Suomen turvallisuuden perustekijä on se, että Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan muille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin. Emme halua, että yksikään maa kokee oman turvallisuutensa uhatuksi meidän toimistamme johtuen. Yhteinen raja on turvallinen vain, jos molemmat osapuolet kokevat niin.

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen historian synkimmät luvut ovat niitä, kun meidät on vedetty mukaan muiden sotiin. Tulisi välttää sellaisia liittoutumia tai sopimuksia, jotka sitoisivat Suomen suurvaltojen vastakkainasetteluun. Emme halua tyrkyttäytyä mahdollisessa suurvaltaristiriidassa osapuoleksi, ja vielä etumaastoon?

Arvion tekemistä Nato-jäsenyydestä helpottanee amerikkalaisten sotilasasiantuntijoiden näkemys, jonka mukaan Suomi ei nykytilanteessa tarvitse Naton turvatakuita. Sen sijaan, jos Suomi olisi hakeutumassa Naton jäseneksi, sotilasliiton turvatakeet saattaisivat olla hyvinkin tarpeen.

Tasavallan presidentti Niinistön harkitseva ja turvallisuuspolitiikkamme pitkänlinjan realiteetit tunnistava lähestymistapa nauttii kansalaisten enemmistön tukea. Presidentinvaalia ei pidä ymmärtää vain puolueiden keskinäisen mittelön ja profiilinnoston näkökulmasta. Olennaisinta on tunnistaa kansakunnan kokonaisetu. Siksi sosialidemokraattien tulisi vakavasti harkita tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettamista SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset