Kimmo Kiljunen

Pääsenkö juoksemaan Suomelle?

Kenian itäosien ylängöllä Eldoretissa ajan kookkaan puuportin läpi. Se on koristettu Kenian lipuin ja tekstillä: Welcome to Iten – home of champions, "Tervetuloa Iteniin – mestareiden kotiin".

Olen yli 2 kilometrin korkeudessa. Kuulaan kirkas ilma, vehreä luonto ja jyrkät rinteet luovat puitteet, jossa kenialaiset huippujuoksijat harjoittelevat korkeanpaikan olosuhteissa. Tänne kerääntyy myös muualta maailmaa joukoittain huippu-urheilijoita.

Eldoret on aidosti mestareiden ahjo. Täällä heidät hiotaan huikeisiin suorituksiinsa. On houkuttelevaa päästä kurkistamaan kulissien taakse.

James Kibet on yksi heistä. Tapaan hänet tovereineen lepuuttelemassa harjoitustensa jälkeen Kamariny Stadionin reunustalla.

Stadion on vaivainen juoksurata kukkulan laella, surkeampi kuin hylätyin kyläkenttä Suomessa. En tahdo uskoa, että tällä kentällä ovat harjoitelleet niin Kipchoke Keino kuin Ezekiel Kemboi . Yhä joka tiistai ja torstai huiput kokoontuvat tänne rataharjoitteluun, elleivät käytä viereisellä kukkulalla sijaitsevaa maksullista Lorna Stadionia. Sekin on pelkkä juoksurata. Siellä treenaavat ulkomaiset juoksijat.    

James Kibet on juossut tänä kesänä 5000 metriä aikaan 13.40. Kova aika. Sillä olisi Suomessa huipulla, mutta Kenian mestaruuskisoissa hän jäi kahdeksanneksi. Harjoittelutoverinsa Kipweno Mutai on 800 metrin juoksija. Hän nakutti Kenian mestaruuskisoissa 1.48, mutta jäi viidenneksi. Näillä sijoituksilla ei paistatella päivää. Tarvitaan yhä vain lisää sitkeää harjoitusta.

Kuinka he rahoittavat oleskelunsa ja harjoittelunsa Eldoretissa? Siinäpä pulma. Ei ole sponsoreita eikä valtiolta saa mitään tukea.

Omin nokin pojat ovat tänne tulleet. Heillä ei ole valmentajaa. Joku ystävä on laatinut harjoitteluaikataulun ja ohjelman. Joka päivä huikeita juoksukilometrejä, 20-30 kilometriä. Vain sunnuntai on vapaata.

Entä ruoka? Itse he valmistavat ugalin, maissipuuron, josta saavat tarvittavat kalorit. Asuntona on surkea hökkeli, entinen armeijan parakki, joka sijaitsee Kamariny urheilukentän kyljessä. Olot ovat yhtä kurjat kuin missä tahansa slummissa.

Tuntuu uskomattomalta, että nämä köyhät pojat taistelevat pääsystä samoille olympiastadioneille kuin suomalaiset huippu-urheilijat. Ja poikien näytöt ovat vähintään yhtä kovaa tasoa.

Hyvästellessäni James Kibet kysäisee kuin ohimennen: "Järjestätkö minut kotimaahasi. Täällä en saa mitään tukea. Olisin valmis edustamaan Suomea."

Jään mietteisiin. Tasan eivät käy onnen lahjat.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Matias Härkönen

"Kuinka he rahoittavat oleskelunsa ja harjoittelunsa Eldoretissa? Siinäpä pulma. Ei ole sponsoreita eikä valtiolta saa mitään tukea."

Anna kun arvaan. Sinä ainakin sait valtiolta tukea matkaasi?

Janne Hilden

Kyllä Kiljunen on Suomelle päässyt juoksemaan - toisten rahoilla.

"Arkadianmäellä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan kaksi mannertenvälistä lentoa törmää taivaalla. Kun koneet tipahtavat maahan, kummastakin romusta nousee Kimmo Kiljunen, joka on matkalla johonkin kansainväliseen konferenssiin."

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kimmo-kilj...

Pauli Leinonen

Kyllä Eldored on Kenian länsiosassa. Kenia taas Afrikan itäosassa.

Kenia on rikas ja hedelmällinen Afrikan maa. Vanha siirtomaameininki ja siitä, kuin myös kansan etnisten ryhmien suhteista johtuvat asiat puurouttavat talouden järjestämisen menestyksen tielle.

Melkein kaikki ulkopuolinen auttaminen on vain sekoittamassa asioita ja lisää korruptiota.

Urheilu, erityisesti juoksu on vain joidenkin mahdollisuus "onneen", ja siinä sivussa tarjoaa yksinkertaisille länsimaalaisille sirkusta.

Tero Virtanen

"Kuinka he rahoittavat oleskelunsa ja harjoittelunsa Eldoretissa? Siinäpä pulma. Ei ole sponsoreita eikä valtiolta saa mitään tukea."

Ei hätää, Kimmo järjestää suomalaisen veronmaksajain rahaa. Kyllä afrikan musta mies on aina tärkeämpi kuin kotimaan kansalainen. "Kato, sehän osaa juosta!"

"Hyvästellessäni James Kibet kysäisee kuin ohimennen: "Järjestätkö minut kotimaahasi. Täällä en saa mitään tukea. Olisin valmis edustamaan Suomea."

Kyllähän Kimmo järjestää. Kyllä afrikan musta mies kelepaa jos se osaa juosta.

Mutta oikeasti - eiköhän pidetä varamme etteivät nämä maailman- ja puunhalaajat tee Suomesta samanlaista katastrofia kuin Ruotsista.

Reino Jalas

Ilmeisesti kyseinen reissu ja käytetyt määrärahat ei mennyt ihan hukkaan. Siellä Afrikan kehitysmaassa oppi tällaisen melkomoisen syvälliseltä kuulostavan, ja yhteenvedon koko tarinalle:
"Jään mietteisiin. Tasan eivät käy onnen lahjat."

Jäin aprikoimaan että kumpiko osapuoli maksoi kesäreissun kustannutkset. Oliko maksajana Ulkoministeriö vai Kirkon ulkomaanapu?

Duuni ainakin vaikuttaa melko vaativan tuntuiselta, pitää jopa puhua kansankokoukselle.

"Ulkoministeriön neuvonantaja Kimmo Kiljunen
on pohtinut sodan ja rauhan kysymyksiä eri puolilla maailmaa."
Kimmo Kiljunen on puhunut rauhasta ennenkin.

"Kiistoja on kaikilla tasoilla. Jopa valtiot taistelevat
keskenään ja kaikissa perheissä on kiistoja. Onko teillä
riitoja puolison kanssa", Kimmo Kiljunen kysyy
kansankokoukselta."

Suomessa kansalaiset eivät silti tunnu ymmärtävän tehdyn työn merkitystä. Tappiot toistuvasti kuutta..seitsemääkymmentä prosenttia.

Kimmo Kiljunen SDP
Eurovaalit 2009, ääniä: 21.278 kpl (ei valita)
Eurovaalit 2014, ääniä: 5.882 kpl (-72,3%)(ei valita)
Eduskuntavaalit 2007, ääniä: 5.940 kpl (valitaan)
Eduskuntavaalit 2011, ääniä: 2.316 kpl (-61,0%)(ei valita)

Onneksi puolue pelasti pudonneen. Oma mies Erkki Tuomioja tuli valituksi ulkoministeriksi. Hän järjesti tuota pikaa mukavasti palkatun tehtävän ulkoministeriöön

Olisi hieno tieto että Valtion holvaama raha kehitysapuun ei mene ihan hukkaan. Siksi olisi joskus kuulla niitä Afrikan rauhanrakentamisen työssä tehtyjä toimenpiteitä. Tai jopa mahdollisesti tähän mennessä saavutettuja tuloksiakin.

Ne jäi nyt kuulematta. Mutta urheilumuistoja saatiin. Se jäi tarinassa kertomatta että mikä mahtoi oli mustalle juoksijanuorukaiselle annettu vastaus. Millaisia viisaita sanoja?

anita frisk

Kiljunen ei onneksi ole ulkoministeriön neuvonantaja, vaan vain ulkoministerin. Mitähän Kiljunen pystyisi ylipäänsä kokonaista ministeriötä neuvomaan? Näyttöjä ei taida olla miltään saralta, ja aika vaikea minun on kuvitella että Tuomiojakaan häneltä neuvoja ottaisi vastaan.

Tero Virtanen

Minun näkemykseni on aina ollut ja tulee aina olemaan, että Tuomioja ottaa neuvoja vain Neuvostoliitosta, eli tarkemmin nykyisin Venäjältä.

Muodollisesti esiintyy tiukkana talouspakotteiden kannattajana, maailman tohtorina ja besserwisserina. Mutta isäntä on Kremlissä.

Jos sillä olisi omatunto tahi sielu niin se olisi veriruskea tahi musta. Kuten koko vanhalla demarikaartilla - desantteja kaikki, yhdessä ja erikseen.

Minkähän takia Tiitisestä tehtiin eduskuntaan merkkihenkilö? Sen takia, että kaikki ryvettyneet poliitikot pelkäsivät, että oma nimi löytyy ns. tiitisen listasta, ja sen johdosta jätkälle kiireesti veivattiin huippuvirka - ettei se vaan itteä käräytä.

Surkeaa näytelmää. Ja siinä näkee, että koko poliittinen eturintama on kädet veressä ollut myötämielin itänaapurin politiikkaa edistämässä ja itselleen hyötyä vastapalveluksin ostamassa.

Koko tiitisen listakin on saanut jo myyttiset mittasuhteet, listalta mahdollisesti löytynevät kärjestä Halonen ja Tuomioja ja ylipäinsä koko demarikaarti. Lisäksi vasemmistoliiton pari maanpetturia ja sitten kokoomuksesta muutama nimi.

Pistäkää se lista julkiseksi, parempi kertarytinä kuin ikuinen rutina, näin minä asian näen.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Toivon hartaasti, että Kimmo Kiljunen on taas ehdokkaana ensi kevään vaaleissa. Pääsen silloin taas äänestämään häntä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Poliittinen toimintasäde kasvaa eikä yhteisvastuu tunne rajoja:

"Olen voinut asteittain kasvattaa poliittista toimintasädettäni. ETYJ:in puheenjohtajan erityislähettiläänä, ETYJ:in parlamentaarisen yleiskokouksen jäsenenä ja Keski-Aasian erityisedustajana sekä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä minulla on tarjoutunut tilaisuus olla aktiivinen erityisesti kansainvälisissä kysymyksissä. Kansainvälinen toimintani ei ole poissa työstä oman maamme ja kuntamme kehittämiseksi, se on juuri sitä. Yhteisvastuu ei tunne rajoja."

Miksei Kiljusta kiitetä näistä henkilökohtaisista uhrauksista - myös Keniassa? Eikö hän rahoitakaan itse oman poliittisen toimintasäteensä kasvattamista tai yhteisvastuun rajattomuutta?

Käyttäjän wiljoantero kuva
Antero Manninen

Missähän se Kiljunen on seikkaillut ja mikä on ollut matkamiehen kunto? Eldoret sijaitsee nimittäin Kenian länsiosassa.
Tuli mieleen 1980-luku, jolloin työskentelin pari vuotta Keniassa yksityisen suomalaisen yhtiön palveluksessa. Länsiprovinssin hallinnollisen pääkaupungin Kisumun lähellä sijaitsevassa Kakamegassa toimi tuolloin Suomen Kenian kehitysapuprojektien keskus. Muut pohjoismaalaiset ja saksalaiset kehitysaputyöntekijät asuivat vaatimattomasti paikallisten keskuudessa, mutta suomalaisille kehitysaputyöntekijöille oli Kakamegaan rakennettu komea, aidattu asuinalue omakotitaloineen, klubeineen, saunoineen ja uima-altaineen.
Suomalaisten korskea asuminen, upeat autot ja juopottelu herättivät luonnollisesti närää paikallisissa asukkaissa.
Kimmo Kiljunen jatkaa näemmä kiitettävästi suomalaisperinteitä Keniassa, vaikka kehitysapuprojektit ovatkin nyttemmin ajettu alas.
Olisi hauska tietää, missä ominaisuudessa ja kenen kustantamana Kiljunen Keniassa liikkui, tietämättä missä on itä ja missä länsi.

PS.
Länsi-Kenian nandialueella on vuosikymmenien aikana käynyt harjoittelemassa useita suomalaisia kestävyysjuoksijoita omalla kustannuksellaan.
Viime vuosina alue on ollut eräs Kenian rauhattomimpia lähinnä luo-heimon ja kikujuitten välisten levottomuuksien vuoksi. Alueella on tapettu runsaasti pääasiassa kikujuja ja hävitetty heidän talojaan ja muuta omaisuuttaan.

Suomen Evankelisluterilaisella kirkolla oli ainakin 1980-luvulla Kisumussa toimintakeskus lastenkoteineen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset